Porkkanoita

kirjoitettu 29.1.2008, klo 19:37


Tenttiputki lähestyy, ja tällä hetkellä ei ole luentoja. Vietämme lukulomaa, ja olo on vähän kuin ylioppilaskirjoituksia edeltävällä lukulomalla; joka päivä on herättävä lukemaan, eikä kukaan vahdi. Tekee mieli sulkea silmät vielä hetkeksi. Motivaation ylläpitämiseksi tarvitsen joka ilta pienen porkkanan, ja koska en ole ainoa motivaatio-ongelmainen, porkkanaksi on kehitetty yhteistä tekemistä lähes joka illaksi. Usein se yhteinen tekeminen tarkoittaa kollektiivikokkausta, elokuvien katsomista, alennusmyyntikierrosta tai mitä ikinä keksitään. Illanporkkanan ansaitakseen on opiskeltava ahkerasti koko päivä. Viikon sisällä olen nähnyt kolme elokuvaa.

elokuva: Love in the time of cholera ( Rakkautta koleran aikaan), 2008
paikka: Cine Golem (version original subtitulado en español)
juoni: Nuori rakkauden lähettiläs Florentino rakastuu ylhäiseen neitoon ja odottaa vuosikymmenet rakastettunsa aviomiehen kuolemaa. Odotellessaan hän kokeilee kaikenmoisia hempukoita toteuttaakseen rakkauden sanomaa. Dramaattinen komedia / koominen draama.
huomioita: Hahmojen kehitys kaksikymppisistä kahdeksankymppisiksi oli toteutettu perusteellisesti, mutta nenäproteesit ja feikkirypyt pistivät silti silmään. Hauskuus oli paikoin turhan groteskia. Eläytymisvaikeuksia.

arvio: * * * (3 / 5)

elokuva: Atonement (Sovitus), 2007
paikka: Cine Princesa (version original subtitulado en español)
juoni: 13-vuotias Briony järkyttyy isosiskonsa ja tämän rakastetun kuhertelusta pahemman kerran, ja katuu väärää todistustaan loppuelämänsä. Dramaattinen draama.
huomioita: Kontrasti sota-ajan ja englantilaisen yläluokkaisen huvilaelämän välillä on vaikuttava. Taitavat näyttelijät ja intensiivinen tarina vievät mennessään. Voiko rakkaus olla noin vahva, ja voiko 13-vuotiaalle olla niin vaikeaa antaa anteeksi?

arvio: * * * * ½ (4,5 / 5)

elokuva: Blade Runner, 1982
paikka: Simonen koti
juoni: Harrison Ford on hyvis joka sinkoilee lentävällä autolla tuhoamaan robotti-ihmisiä, mutta rakastuu yhteen niistä. Vuoden 1982 utopia / dystopia vuodesta 2019. Saiens fiksön (yök).
huomioita: Innostuimme katsomaan elokuvan, kun geopolitiikan professori mainitsi sen esimerkkinä kulttuurien törmäämisen kuvauksesta. Meitä jäi askarruttamaan mitä opettaja sillä takoitti. Yhdessä kohtauksessa oli kyllä saksaa puhuvia haahuilijoita, ja nuudelikioskien myyjät olivat aasialaisia. Oletin, että elokuva olisi ollut parempi kuin oletin. Oletin väärin. Hereilläpysymisessä oli tekemistä.

arvio: * (1 / 5)

Pakoon vuorille

kirjoitettu 16.1.2008, klo 16:02

Torstaina pidetty esitelmä on ohi. Pulputin oman osuuteni läpi ilman pahoja stipluja, ja olen tyytyväinen, vaikka kokonaisuudesta saatu palaute ei ollutkaan kovin ylentävää (syystä!). Professori sanoi tutustuvansa kirjalliseen osuuteen, jolla meidän on mahdollista korottaa osakkeitamme, mutta pelkään pahoin ettei ainakaan toverini 20-sivuinen copypaste järin lämmitä. Kopiointi on kuulemma täällä arkipäivää, joten kovin järeitä seurauksia tuosta tuskin sukeutuu, jos minkäänlaisia.

Keskimääräistä ahkeramman opiskeluviikon jälkeen lähdimme aamulla Madridin maakuntaa ympäröiville vuorille päiväksi senderoimaan eli vaeltamaan. Vajaan puolentoista tunnin junamatkan päässä Madridin keskustasta luoteeseen sijaitseva Cercedillan kylä on 1200 metrin korkeudessa, ja sieltä lähtee ylemmäs vuorille erilaisia melko hyvin merkittyjä vaellusreittejä. Marraskuussa tutustuimme mahdollisuuksiin parin espanjalaisen aktiivisenderoijan kanssa, ja silloin jatkoimme Cercedillasta vielä vuoristojunalla ylemmäs lumen peittämille alueille, joilla vaelsimme 1900 metrin korkeuteen asti. Tänään otimme iisimmin ja reipas seurueemme urheili vain etelärinteellä.

Kun paikallisjunamme matkustajakunta purkautui aamupäivällä Cercedillan asemalle, oli partiolaisten reippaudesta koituva meteli korvia huumaava. Asemalaiturit olivat niin tukossa, että eteneminen oli hankalaa, ja pelkäsimme päätyvämme luontopoluille satojen pienten ja isompien partiolaisten seurassa. Kookkaille vuorille mahtuu kuitenkin Paco, Diego ja Concha kavereineen, ja saimme nauttia luontoelämyksistä keskenämme. (Terveisiä Kroatian Krka National Parkiin!) Pako pölyisestä Madridista teki hyvää, ja upeassa säässä pitkikset housujen alla olivat liikaa. Eläköön luonto!

Ranskalainen ystävämme on pakannut matkalaukkunsa ja palaa huomenna Pariisiin, mutta päätti vielä lähteä kanssamme katsastamaan Madridin lumisotafasiliteetit. Joiltakin vaihtovuosi päättyy jo. Hei hei Daniela, nähdään pian! (Täytyyhän se toinen matkalaukku tulla hakemaan...)

Esitelmä

kirjoitettu 16.1.2008, klo 16:02

Huomenna se vihdoin on, nimittäin kaoottisen ”tutkimusryhmämme” esitelmä. Olen tehnyt oman osuuteni, mutta en ole tyytyväinen siihen. Vajaat viisi sivua (eli liian vähän) epäanalyyttista espanjankielistä jauhantaa deslokalisaatiosta eli ulkoistamisesta EU:n sisäisillä markkinoilla. Lisäksi olen kirjoittanut, mitä aion luokan edessä sanoa ja tehnyt osuuteni PowerPoint-esityksestä.

Olisi kai kuitenkin syytä olla tyytyväinen – olenhan kirjoittanut tuon kaiken ihan itse. Erään toverini osuuden löytää sanasta sanaan googlettamalla ja toinen ei ole vielä tehnyt omaa osuuttaan. Muilla ryhmäni jäsenillä näytti olevan vaikeuksia päättää, mitä keksittäisiin tutkimuksen kohtaan bibliografía. Kaikkien helpotukseksi Lydia (siis minä) oli merkinnyt neljä lähdettä, niin muiden ei tarvinnut keksiä montaa.

Onneksi se on kohta ohi. Pelottaa mennä lähes viidenkymmenen natiivin eteen kertomaan totuuksia niiden kielellä. Tai olisivatpa edes totuuksia, jotain soopaa lähinnä.

Rytmi

kirjoitettu 14.1.2008, klo 01:02

Kummallinen väsymys on piinannut lähes yhtäjaksoisesti koko alkaneen vuoden. Olen aktivoinut itseäni tekemään kaikenlaista, nukkumaan tarpeeksi (muttei liikaa), urheilemaan ja olemaan hyvällä tuulella, mutta jotenkin nukkumaanmeno tuntuu houkuttelevimmalta vaihtoehdolta lähes mihin aikaan päivästä tahansa. Toivotaan että unitauti menee pian ohi. Se olisi tulevien tenttienkin kannalta suotavaa.

Olen pohtinut mahdollisia syitä väsymykseeni. Eräs saattaa olla Madridin sää, joka on ollut poikkeuksellisen huono paluustani saakka. Taivas on ollut harmaahko ja välillä on koettu jopa sadepäiviä. Itseasiassa tänään on oikein kaunista – kuin huhtikuinen aurinkoinen mutta viiileä päivä Helsingissä. Joulun ympärillä Helsingissä vallinneeseen säähän verrattuna tämä on kuitenkin suorastaan luksusta.

Toinen, ehkä todennäköisempi syy väsymykseeni on madridilainen vuorokausirytmi, jota en lakkaa ihmettelemästä. Ihmiset aloittavat työpäivän aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä kuten Suomessa, mutta normaali työpäivän kesto on 10-14 tuntia. Siesta tulee siis tarpeeseen, vaikka harva ehtii kotiin asti siitä nauttimaan. Ravintolat aukeavat vasta klo 21 ja tapaamiset sovitaan usein kymmeneksi tai myöhemmin. Omat opiskelijan päiväni eivät tietenkään ole noin työntäyteisiä, mutta nukkumaanmeno ja herääminen ovat vain muutaman tunnin päässä toisistaan.

Viikonloppu pistää vuorokausirytmin päälaelleen. Jos mennään vain ulos istumaan iltaa ja jätetään klubit väliin, nukkumaan pääsee yleensä aamun kahden ja kolmen välillä. Samoihin aikoihin tanssilattiat alkavat täyttyä kaupungin yökerhoissa, ja jos sille tielle ryhtyy, nukkumaanmenoa on turha toivoa ennen auringonnousua. Usein diskoilun jälkeen suunnataan churroille, ja sitten aamun ensimmäisillä metroilla kotiin. Jo churrojen takia on toisinaan hauska viettää madridilaista yöelämää, joka tarjoaa vaihtoehtoja moneen makuun.

Churrot ovat rasvassa uppopaistettuja makeita taikinatankoja, joiden voittanutta aamun pikkutunteina saa hakea. Tuoreita, rapeita churroja dipataan sulaan suklaaseen traditionaalisessa Chocolateria San Ginés -churrokahvilassa, joka on auki ainakin seitsemään asti aamulla. Lauantaiaamuna viiden maissa viereisessä pöydässä churrojaan natusti sympaattisen oloinen eläkeläisseurue, joka ei vaikuttanut lainkaan häiriintyvän muista iloisista seurueista. En kysynyt olivatko he ilta- vai aamupalalla. ¡Salud por churros!

Espanjalainen lakko

kirjoitettu 8.1.2008, klo 17:58

Madridin metron siivousfirmojen työntekijät aloittivat joulukuussa lakon, vain hiemen ennen kuin lähdin Suomeen joulunviettoon. Kun lähes kymmenen päivää myöhemmin palasin, metroasemat alkoivat olla nuhjuisessa kunnossa.

Neuvotteluosapuolten välille saatiin aikaan sovinto vasta toissapäivänä, ja yhteensä 21 päivää kestäneen lakon aikana joillekin metroasemille kertyi paljonkin törkyä. Olisin kuvitellut lakon seurausten olevan paljon kuvottavampia. Yhtään rottaa en nähnyt, eivätkä hajuhaitatkaan yltyneet sietämättömiksi. Pahimmin roskaantuneita asemia lukuunottamatta sottaiset metrotunnelit muistuttivat lähinnä tiedekuntamme käytäviä tai kulmakuppiloiden lattioita. Muutaman kerran lakon aikana näin siivoojia, joita epäilimme lakkorikkureiksi. Lakkoilijat koettivat parantaa neuvotteluasemiaan mm. roskaamalla ja sotkemalla asemia, mikä on tietysti tallentunut valvontakameroille, ja nyt kaikkien halukkaiden ihailtavissa.

Katso tästä ja tästä kuvia sotkusta.

Turistina kotikaupungissa

kirjoitettu 8.1.2008, klo 00:50

Viime viikolla pääsin tutustumaan Madridiin uusin silmin, kun Helena lennähti uuteen kotikaupunkiini viettämään laatuaikaa. Maanantaina poimin Hellun kentältä, heitimme laukut kotiin, ja lähdimme viettämään uutta vuotta. Riehakas espanjalais-saksalais-kreikkalais-italialainen seurueemme suuntasi tohinalla kaupungin keskustaan Puerta del Solille, jonne oli kokoontunut väkeä vaihtamaan vuotta. Tungos oli ennennäkemätön ja melko epämiellyttävä. Onnistuimme loppujen lopuksi syömään vaaditut 12 viinirypälettä* suuremmitta vaurioitta, joskin olimme cavasta, shamppanjasta ja siideristä märkiä. Pian paljastui, että seurueestamme kahdelta saksalaiselta oli varastettu lompakko. Toinen näpistyksen uhreista oli illan kotibileiden emäntä, eikä tunnelma noussut vastoinkäymisten myötä enää kovin korkealle. Seuraavana päivänä kävi ilmi kaksi muutakin lompakkovarkautta, joiden uhreja olivat kämppiksieni kaverit. Taskuvarkailla oli onnistunut yö.

* Vuonna 1909 alicantelaiset rypäleviljelijät keksivät myyntiä vauhdittaakseen, että jokaiselle kellonlyömälle tulee syödä yksi rypäle vuoden vaihtuessa. Madridissa lähinnä turistit ja ulkomaalaiset kokoontuvat toteuttaamaan traditiota Puerta del Solille, koska uudenvuodenaatto on espanjalaisille perhejuhla.

Poseerauksen taustana Palacio Real eli kuninkaanlinna sekä Almudenan katedraali (Almudenoja löytyy katedraalin isäksi myös kaduilta harva se päivä)

Egyptistä Madridiin lahjoitettu Templo de Debod ja jotain suomalaistyttöjä

Tuli jälleen todistetuksi, kuinka seimihulluja espanjalaiset ovat. Jokaisen kirkon kupeesta löytyy toinen toistaan massiivisempi ja vilkkuvampi seimi (esp. belén), jota jonotetaan katsomaan.

Uudenvuodenyön takaiskuista huolimatta onnistuimme pitämään hauskaa, ja vuoden ensimmäiset päivät turistoimme ahkerasti. Mielestäni ykköskohde turistille Madridissa on ehkä Reina Sofia -museo, erityisesti Picasson Guernica-maalauksen takia. Guernican kylän pommitusta kuvaava maalaus oli Francon diktatuurin aikana evakossa New Yorkin modernin taiteen museossa MOMAssa, ja vasta Francon kuoltua se siirrettiin Picasson tahdon mukaisesti Espanjaan. Guernica on vaikuttava jo postikorttikoossa, ja luonnollisessa koossaan se on suorastaan tyrmäävä. Guernicaa on väkivallanvastaisen sanomansa takia käytetty (tai vältetty käyttämästä) symbolina monissa yhteyksissä, ja sen poliittinen käyttö tekee siitä yhä kiinnostavamman.

Helenalle Madrid oli kokonaan uusi tuttavuus, muttä myös minulle uutta löytyi:

• Löysimme eläväisen, pieniä mielenkiintoisia ravintoloita pursuilevan kadun (calle Manuela Malasaña) läheltä kotia. Ihme, etten ollut koskaan aiemmin eksynyt tuolle pätkälle!
• Flamenco-esitys laulajan ja kitaristin voimin paljasti, kuinka sydäntäraastavaa andalusialainen tuska voi olla.
• Löysimme uuden alueen Retiro-puiston pohjoispuolelta. Varakkaaseen, minulle melko tuntemattomaan Salamancan kaupunginosaan kuuluva alue metroasemien Serrano, Velazquez ja Goya ympäristössä toi ullanlinnalaiselle kotoisan olon.

Helenan lähdettyä olen viettänyt rokulipäiviä. Huomisaamuna koittaa paluu arkeen, kun ratsastan taas bussilla viityisälle yliopistokampuksellemme.

Paluu Madridiin

kirjoitettu 2.1.2008, klo 2:40

Olen jälleen Madridissa. Reilu viikko Helsingissä oli mainio – ehdin nähdä melkein kaikki, jotka oli tarkoituskin ja tehdä melkein kaiken, mikä oli tarkoituskin. Hektinen seuraelämä Suomessa oli mukavaa, mutta pitemmäksi aikaa jääminen olisi vaatinut palaamista suomalaiseen arkeen. Arki Suomessa, niin mukavaa kuin se saattaakin olla, ei juuri nyt ole kaipauslistallani kuvin korkealla. Kun raahasin matkalaukkuani Argüellesin metroasemalta, mikään ei yllättäen näyttänyt vieraalta, vaan tunsin olevani palaamassa kotiin. Asettelin tavarani tutuille paikoilleen, istahdin sängylleni ja huokaisin syvään. On hyvä olla täällä. Elämä tuntuu jollain tapaa väliaikaiselta, mutta edessä oleva puolivuotinen lienee täynnä oppimista ja elmää, niin seikkailuja kuin sitä tylsää tavallistakin. Annan ajan kulua painollaan, otan vastaan sen, mitä on tullakseen.

Espanjalainen joulukausi jatkuu täysipainoisena loppiaiseen saakka. Loppiaisena viisaat itämaan tietäjät tuovat joululahjoja, ja vasta 8. tammikuuta siirrytään arkeen. Silloin alkanee yliopistollakin todellinen koettelemusten kausi: esitelmiä ja tentteihin valmistautumista. Ennen työn touhua, saan viettää luppoaikaani Helenan kanssa, ja niin tutustua itsekin Madridiin taas uusin silmin. Äsken kävellessämme kotiin työmiehet riisuivat paikallista Stokkaa eli El Corte Inglésiä reimullisen kitschisistä jouluvaloista. Alkaa uusi kausi.

El Corte Inglésin jouluvalot nurkan takana kotoa



Jouluvaloja riisutaan vuoden ensimmäisenä päivänä

Mitä tapahtui ennen vuotta 2008?

Tätä aikaisemmat kirjoitukset löytyvät vanhasta blogistani.