Oi ihana toukokuu!

Kuvassa Urpo-Ulla poseeraa kotikaupunkinsa maamerkillä. Aamukammalle olis vissiin jo tarvetta, mutta koitan olla ajattelematta asiaa. Täällä on kivaa.

Vaarallisilla teillä

Sunnuntaiaamu. Piip-piip piip-piip. Tekstiviesti äidiltä klo 09.08: ”Oothan kotona Madridissa turvassa?” Taas niin aikaisin, etten pysty näpyttämään vastausta sängyn pohjalta, ja viesti unohtuu. Paitsi että tällä kertaa ei unohdu, vaan tulee uneen mukaan. Miten niin turvassa? Mitä on tapahtunut? Pää on raskas, mutta katkonaisten uniyritysten jälkeen pakottaudun nousemaan ylös, kun ajatus ei jätä rauhaan. Odottaessani tietokoneen käynnistymistä ajattelen, että tuskinpa mitään on oikeasti tapahtunut. Äitee on vaan taas kerran tullut ajatelleeksi, että tytär elää suurkaupungissa.

Netti-Hesarin etusivu saa räpyttelemään silmiä. ”Ainkin yhdeksän suomalaisturistia kuoli bussionnettomuudessa Espanjassa”. Eikä. Onnettomuuden aiheuttaja oli päihtynyt urpo, joka huvikseen lähti ohittamaan märällä tiellä linja-autoa. Eikä. Tästä lähin lupaan käyttää turvavyötä myös bussissa, aina kun sellainen on tarjolla.

Andalusian-matkallamme pääsiäisenä ajoimme samaista Autovía del Mediterráneota lähes koko etelärannikon mitalta. Vähän ennen Málagaa, kun pimeä tuli ja alkoi sataa, huokaisin helpotuksesta kun pääsin pois ratista. Tuijotin kuitenkin tietä herkeämättä koko matkan, ja lopulta kiemurainen ja kallisteleva moottoritie vei meidät määränpäähämme Tarifaan.

Liikenne on täällä kaoottista. On risteyksiä, joissa kolme autoa rinnan odottaa lamput kiiluen valon vaihtumista. Kaikki kolme ovat matkalla suoraan eteenpäin, mutta kolmikaistainen tie muuttuu risteyksen toisella puolen yksikaistaiseksi. Kaikilla on kiire, ja nopein on paras, joten valon vaihtuessa kaikki kolme painavat kaasua saadakseen tien itselleen.

Pahinta on kuitenkin hälläväliä-suhtautuminen ajamiseen humalassa. Espanjassa baariin lähteminen ei välttämättä tarkoita samanlaisia kalsarikännejä kuin meillä Pohjolassa. Niinpä täällä on myös harvinaista, että joku kavereista olisi kuskin roolissa ja niin viettäisi illan täysin selvinpäin. Täällä kaikki ottavat vähän, tai vähän enemmän, ja sitten katsotaan kellä ratti pysyisi parhaiten suorassa. Onneksi itse asun keskustan tuntumassa, ja joka paikkaan pääsee mukavasti julkisilla tai kävellen.

ETA valkokankaalla

Espanjalainen elokuva Todos estamos invitados (Meidät kaikki on kutsuttu, vapaa suomennos) sai ensi-iltansa huhtikun alussa Málagan elokuvafestareilla. Elokuva kertoo nuoresta baski-terroristista, joka menettää muistinsa onnettomuudessa. Kun poikapolo ei sitten muista edes omaa nimeään, hänelle käy vaikeaksi ymmärtää omien ja kavereidensa tekojen motiiveja, mikä suomalaiselle elokuvankatsojalle on lähes mahdotonta. Elokuva kertoo myös terrorismin tuomitsevan yliopisto-opettajan piinasta, kun itsenäisen Baskimaan toivot vaanivat häntä jokaisen kulman takana. Aika hitchcockia.

Välillä Todos estamos invitados vaikuttaa vain hyvältä saksalaiselta poliisisarjalta, mutta kokonaisuutena se on hyvä elokuva ja mietityttävä tragedia, jonka päättyessä salillinen elokuvankatsojia puree huulta. Erityisesti elokuva ravistelee täällä, missä joka toisella on henkilökohtaiset siteensä baskeihin. Kuinka paljon tässä on elokuvalisää? Voiko näin tapahtua, ja tapahtuuko näin tänäänkin?

Elokuva on kuvattu Baskimaassa, mutta se ei sijoitu mihinkään todelliseen kaupunkiin, vaan tapahtumapaikat on poimittu eri puolilta maakuntaa. Teatterissa vieressäni istunut mies kuiskaili seuralaiselleen aina tuttujen paikkojen ilmestyessä valkokankaalle: ”Tuossa talossa isäni oli töissä” jne. Olisin antanut pennin sen sedän ajatuksista.

Kun elokuva jättää kertomatta (tai tyhmä vaihtari ei vaan ymmärrä) terrorin kaikkia motiiveja, on vaikea uskoa että Baskimaasta todella löytyy tällaisia eugenschaumaneja ainakin kymmenittäin. Kun heitä kuitenkin on aivan oikeasti olemassa, ei voi kuin ihailla elokuvan tekijöiden rohkeutta.

Tykkään juuri tällaisista elokuvista, joilla on siteensä vallitsevaan todellisuuteen. Todos estamos invitados on kuin dramatisoitu dokumentti, jonka punoksiin ujutettu rakkaustarina tehostaa draamaa. Ilman siteitään todellisuuteen... en tiedä olisiko elokuva jäänyt mieleen. Elämyksenä espanjalaisessa elokuvateatterissa, oikeassa mielentilassa, ehdottomasti viisi tähteä.

***** (5 / 5).

Matkustanut oon

Viikonloppuna Murciassa (ja täälläkin kuulemma) oli niin kuuma, että teki mieli riisua kaikki vaatteet. Nyt sää onkin sitten kurja. Kivaa silti olla taas kotona Madridissa.

Olen juuri lähdössä katsomaan flamencoa. Tapaan flamencopaikassa myös saksalaisen ystävättäreni Simonen vanhemmat, ja koitan matkalla muistella kuinka sanotaan saksaksi "Hauska tutustua".

10 päivää

Andalusia

Lähdön hetki koittaa jälleen. Pääsiäinen on Espanjassa kovin pyhä, ja siksi yliopistosta on 11 päivää lomaa. Klo 23.59 tänään perjantaina linja-automme starttaa kohdi Andalusian appelsiineja, ja kotiin Madridiin palaamme vasta kymmenen päivän kuluttua.

Andalusia on Espanajan maakunnista kai suurin, ehkä tunnetuin, varmaan aurinkoisin ja kuumin, ja ehdottomasti coolein. Haluaisin nähdä kaiken, mutta kymmenen päiväämme olemme koittaneet jakaa niin, ettei hengästytä hengiltä. Kaikki yöpymiset on jouduttu varaamaan etukäteen, koska pääsiäisen aikaan puolet espanjalaisista suuntaavat kohti etelää nauttimaan auringosta ja kiihkeimmistä uskonnollisista rituaaleista. Turismiruuhkaa koitamme paeta matkan varrella vuorille ja yövymme useimmin suurten kaupunkien sijaan syrjemmällä, kiitos vuokra-auton.

Matkareittimmme on kutakuinkin seuraava:

Madrid – Almería – San José – Órgiva (Alpujarras / Sierra Nevada) – Granada – Gibraltar – Tarifa – Arcos de la Frontera – Cadiz – Sevilla – Madrid

¡Hasta luego!

Muistoja Kanariansaarilta:

Parque Nacional de Timanfaya - Lanzarote


Fuerteventura


Lanzarote


Parque Natural de Corralejo - Fuerteventura

Urheilujuhlan tuntua

Sunnuntainen vaalipäivä sujui kaikeksi onneksi rauhallisesti, eikä mikään kauhukuvistani (edes umpisuolipainajainen) toteutunut.

Maalaisserkut eli erasmustaan Murciassa toteuttavat Hanne ja Marjis majoittuivat viikonlopun yli meidän olohuoneen sohvalla. Jännittävämpää ajankohtaa Madridin vierailulle valtiotieteilijä tuskin olisi voinut valita. Hermostuneella huulenheitolla hallittua terrosisminpelkoamme uhmaten lähdimme aamulla kohti keskustaa. Jo rappukäytävässä päästiin vaalitunnelmaan, kun naapurin mummo-trio löytyi ovensuusta pyhäpuvuissaan, oletettavasti odottamassa noutajaa äänestyspaikalle ja sen jälkeen kirkkoon. Ulko-ovelta sai ottaa noin kymmenen askelta rauhassa ennen astumista partasuti-Rajoyn valvovan silmän alle. Ainakin kuusikerroksisen talon fasadin peittävä Rajoyn naama ehti pelästyttää monena aamuna, kun se Princesa-kadulta katseli minua tyynesti kolmen korttelin päähän con cabeza y corazón, päällä ja sydämellä.

Päivä sujui leppeästi, kunnes illalla kokoonnuimme pienellä joukolla seuraamaan äänestystuloksia telkkarista. Jo ovensuukyselyt povasivat voittoa Zapaterolle, ja voiton saadessa lisää varmutta päätimme lähteä kaduille riehumaan. Intoa kasvatti se, että PSOE:n pääkonttori sijaitsee viereisessä korttelissa. Siellä vasta oli meininkiä. Näin fiiliksissä olen ollut viimeksi varmaan Ultra Bran keikalla Aitoon kirkastusjuhlissa 1999.

"¡España socialista, -ista, -ista. -ista!"

"¡Presidente! ¡Presidente! ¡Presidente!"

Winner takes it all

Vaalihumua

Rakas päiväkirja, anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. En voi vedota kiireisiin, koska en ole tehnyt juuri mitään. Palasimme Kanariansaarilta viikko sitten, ja siitä saakka olen jotakuinkin istunut aloillani. Joskus ihminen tarvitsee tyhjää aikaa.

Terveisiä Kanarialta! Kanarialaispuolueen Jesús kehottaa äänestämään tunnuslauseellaan "Puhu kanariaa".

Erikoinen vuorokausirytmini aiheuttaa voimakasta aamu-unisuutta, joka kuuluu muutenkin ominaispiirteisiini vaivaksi asti. Tänään sain itseni hilattua yliopistolle 20 minuuttia myöhässä (klo 11.50) kun kuulin ylemmistä kerroksista arveluttavaa meteliä. Luennolle menon sijaan kipusin kaksi kerrosta ylöspäin, ja löysin vajaan satapäisen, puuroutuvia iskulauseita huutavan ja kattiloita ja paistinpannuja hakkaavan joukkion valtaamasta käytävää ja availemasta luokkien ovia lisää opiskelijoita joukkoonsa houkutellen. Meteli oli korvia huumaava.

Kyseessä oli Bolognan prosessin vastainen mielenosoitus, jonka isoveli Barcelonassa keräsi 5 000-10 000 mielenosoittajaa. El Paisin mukaan Barcelonassa iskulauseena oli ”Olemme opiskelijoita, emme kauppatavaroita”, kun meidän yliopiston käytävällä huudettiin ainakin ”Bolognalle ei tai joo, haluamme itse päättää!” ja ”Toisenlainen yliopisto on mahdollinen!” Kyseessä ei siis ollut ainoastaan Bolognan prosessin vastustaminen, vaan opiskelijoiden ääni halutaan paremmin kuuluviin yliopiston päätöksenteossa.

Kattilansoittajilla oli hyvä meininki ja meteli sai rytmikkyydessään sambakarnevaalin piirteitä. Mielenosoitus päättyi tiedekuntamme auringonpuoleiselle seinämälle, missä juhlittiin iloisesti kollektiivisen kuskussammion äärellä. Itse seurasin tapahtumia sivusta ja poikkesin välillä luennollekin.

Tämän viikon sunnuntaina pidettävät vaalit antavat näkyvyyttä monenmoisille protesteille ja kiristävät olemassaolevia jännitteitä. Käynnissä on eri alojen lakkoja ja mielissä pyörivät edellisten vaalien alla tapahtuneet tuhoisat pommi-iskut. Islamistiterroristeja enemmän pelätään taas Etaa.

kissa ja koira - Zapatero ja Rajoy - PSOE ja PP - vasemmisto ja oikeisto

Espanjassa on kyllä monta puoluetta, mutta kamppailun keskiössä ovat kaksi suurta: hallitseva PSOE (vasemmisto) ja opposition Partido Popular (oikeisto). Tiedekunnalla sais varmaan pahasti nenilleen, jos erehtyisi mainitsemaan äänestävänsä PP:tä. Ulkomaalaisena ei tarvitse ottaa kantaa, ja olenkin lähinnä naureskellut sille, että mielestäni PSOE:n Zapatero (suom. suutari) muistuttaa ulkonäöltään Sauli Niinistöä, kun taas PP:n Rajoy näyttää kuvissa yleensä lupsakalta demarilta risupartoineen. Viimeisessä vaalidebatissa pojilla taisi mennä kravatit sekaisin, kun Rajoy kantoi punaista ja Zapatero sinistä, mikä vain vahvisti mielikuviani siitä, että täällä on aika yks hailee kuka maata johtaa.

Pidän kyllä peukkuja vasemmiston Suutarille kaikin puolin – vastapuolen tyypit menettävät uskottavuutensa rippeet mustamaalaavien tv-mainosten myötä, tai viimeistään 15-vuotiaille suunnattujen nettisivujensa myötä (kaijuttimet päälle, por favor!)

Päivitys 7.3. klo 16.50

Tänään iltapäivällä Baskimaassa vaikuttanut sosialistipoliitikko Isaias Carrasco murhattiin kotinsa edustalle. Ilmiselvänä syyllisenä pidetään terroristijärjestö Etaa. Sekä Rajoy että Zapatero ovat keskeyttäneet vaalikampanjansa, ja nyt odotellaan sunnuntaita toivoen, että tämä huomio riittää Etalle. Valtakunnallisen surun myötä PP:n riemullinen vaalibiisi näyttää poistetun puolueen kampanjasivulta, jota koristaa nyt Etan tuomitseva osanotto suruun. Harmi.

Tilannekatsaus

• Madrid antoi sadetta ja harmautta Suomesta saakka tulleille vierailijoille. Kuten joulun jälkeen Hellu, myös nyt äiti, Antti ja Anni toivat suomalaisen sään mukanaan. Säästä viis - oli kivaa nähdä kotiväkeä.
  

• Turistioppaana toimiminen oikeutti hyvään ruokaan ja kulttuurielämyksiin. Kävimme katsomassa flamencoa ”yhdessä maailma parhaista” flamencopaikoista sekä espanjalaista oopperaa, zarzuelaa. Flamenco ylitti odotukseni, mutta kitchinen zarzuela-pätkä La Generala oli puuduttava ja ällömakee.

• Olen saanut tuloksen yhdestä tentistä, ja olen ylpeä elämäni ensimmäisestä kutosesta. Täällä arvosteluasteikko on 1-10, ja läpipääsyyn vaaditaan vähintään 5.
  

• Uudet kurssit ovat alkaneet, ja olen poiminut lukujärjestykseeni niistä kiinnostavimmat.

• Uudet erasmus-laumat ovat saapuneet. Niitä on kivaa katsella, kun ovat ihan pihalla. Itsehän olen jo vanha tekijä.

• Aamulla lähdemme Kanariansaarille. Herätys on kolmen tunnin päästä, ugh! Saa nähdä mitä Lanzarote ja Fuerteventura todellisuudessa tarjoavat. Pikinit on pakattu.

• Sydänkäpyni Jorgito, eli huoneeni nurkassa istuva palmu, tekee kuolemaa. Ei oo helppoo.

Harmaudesta kevääseen

Espanjalaiset sisäpihat ovat todella masentavia. Patiomme voittaa tämän Simonen ikkunasta avautuvan kuilun 6-0.

Vaan tunnelin päässä on valoa. Ihan kohta ankeus on ohi, kun puikahdan kello 11.30 ulos tenttiaulasta. Asuntomme voi taas muuttua kirjastosta kodiksi, ja voin hyvällä omatunnolla liihottaa miten päin vaan.

Totta puhuakseni, vaikka olen viettänyt keltaisessa olohuoneessamme paperinivaskojen ääressä lukemattomia tunteja, opiskeluni ei ole ollut kovin ahkeraa. Lähinnä olen tovereitteni kera pitänyt taukoa ja suunnitellut tulevia matkoja - taukotunteja on kertynyt vähintään yhtä monta kuin opiskelutunteja. ...melkein kuin Klixillä! Onneksi täällä tenttien sisällöt ovat suppeampia kuin Suomessa. Tenttiysymykset sen sijaan saattavat olla kotivaltsikalaisiin kysymyksiin verrattuna triviaaleja. Voin siis syyttää kysymyksiä, jos reputan kaikki, eiks ni?

Ulkona kevät jyllää paikoin täyttä häkää. Iltapäiväkävelylle takkia ei enää tarvita, mutta yöllä on kylmä. Toivottavasti sääennuste ei pidä paikkaansa viikonlopun sateiden suhteen, että Bässnäsin väki näkisi sen Madridin, johon olen tottunut.

Vaikka köysiradan pääteasemalle kävelee kotoani viidesä minuutissa, en ole vielä testannut telefericoa, jolla pääsee surraamaan Parque del Oestesta Casa de Campoon.

Minnekäs juna mut seuraavaksi veisi...

Jäähyväisiä ja muistojen keräilyä

En nyt viitsi eli halua tarkasti laskea, mutta vaihtovuoteni on kutakuinkin puolivälissä. Tähän tulokseen olen tullut, kun monet kanssavaihtarit ovat ottaneet kurssin kohti kotia. Eilen lähti Sarah, jonka oli keskeinen osa ”meitä”, ja jonka kautta sain tutustua Robertoon (Milano) ja Jordiin (Ibiza).

Väsäsimme Sarahille läksiäislahjaksi muistokirjan. Albumista tuli niin hieno, että olisin halunnut pitää sen itse – enkä ollut ainoa. Kreikkalaiset Savvina ja Xanthippi julistivat kirjaa jopa maailman parhaaksi lahjaksi. Pitkähköin hampain luovutin kirjaan hamstraamistani muistolippulappusista ensimmäisen kuukausilippuni ja salamancalaisen parkkisakon (jota kukaan ei koskaan maksanut, eikä viranomaisia ole vielä näkynyt ovillamme).

Me jäljelle jääneet vaihtarit pohdimme, mahtaako kukaan tehdä meille läksiäislahjaksi muistoalbumeja, ja päädyimme valokuvaamaan Sarahin kirjan siltä varalta, että jäämme ilman.

Kirjan kanteen piirrettiin mielikuviamme vastaava kartta kotibarriostamme

Kirjan kauneimmaksi valitsemani aukeama

Ruokamuistojen sekaan pääsi espanjaksi käännetty Pirkka Pikapika Mustikkapiirakka -resepti. Pikapika Mustikkapiirakka sulatti sydämiä, ja jäi erityisesti serbiaa taitavan Danielan mieleen ("pika" on serbiaksi pimppi!)

Odotettavissa...

...on aurinkoa ja paljon kivaa. Viimeinen ja haastavin tentti koittaa ensi torstaina, ja sen kunniaksi olen lupautunut Valentine’s Day -ihku-sinkku-partyilemaan teinikämppisteni kanssa. Perjantaina äiti, Antti ja Anni saapuvat pitkäksi viikonlopuksi tutustumaan Madridiin, lauantaina juhlitaan Lauran synttäreitä ja maanantaina alkaa uusi lukukausi uusine kursseineen ja kujeineen.

Kaiken tämän opiskelemisen ja Madridissa touhuilun jälkeen alkaa taas akateeminen vapaus, eli syksylläkin harrastamani intensiivinen matkailu. Nyt en ole poistunut Madridista kuuteen viikkoon, joka on tähän saakka pisin yhtäjaksoinen täällä viettämäni rupeama – ja luultavasti myös jää sellaiseksi. Kahden viikon kuluttua lähdemme valloittamaan Kanariansaaria (menopaluu 42 euroa!) ja pääsiäislomaksi on suunnitteilla kymmenpäiväinen autoretki Andalusiaan. Heti pääsiäisen jälkeen pyrähdän moikaamaan Turhista Lontooseen ja sitä kautta Helsinkiin revalidoimaan matkavakuutukseni ja pokkaamaan kandin paperit.

Epsanjassa on niin paljon erilaisia paikkoja, että ei auta muu kuin matkustaa nyt kun kert täällä ollaan. Maisemat vaihtelevat vehreistä kukkuloista ja jylhistä kalliorannoista savannimaiseen pampaan tai valkoisiin hiekkarantoihin, ja Kanarialta löyty jopa tulivuori. Nähdäkseni kaiken, olen ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseni käydä jokaisella seitsemästätoista itsehallintoalueesta (Comunidades Autónomas). Paljon on vielä reissattavaa. En malta odottaa.

Punainen karkki = olen käynyt
Sininen karkki = pian suunnitelmissa



Punainen = olen valloittanut tämän comunidad autónoman
Vihreä = odottaa vielä valloitustani

Muistiinpanojen äärellä

Eilen ja tänään olen suorittanut ensimmäiset espanjankieliset tenttini. Molemmat koostuivat kuudesta pikkukysymyksestä ja yhdestä esseestä. Tämänpäiväinen Geografía política sujui kai ihan mallikkaasti, mutta eilisessä Sistema político espnañol -tentissä kysymykset olivat hämäriä, ja vastailin varmaan vähän ohi aiheen.

Seuraava tentti (Relaciones internacionales de América Latina) on kohdattava silmästä silmään jo perjantaina, joten opiskelu jatkuu kammiossani. Valonpilkahduksista voi nauttia pistäytymällä viihtyisällä patiollamme:

Kun katsoo suoraan ylös, voi havaita paistaako aurinko. Ja paistaahan se.

Pinaattia!

Saanko esitellä: My New Love, Pinaatti (espinaca).

En muista, olenko Suomessa koskaan syönyt tuoretta pinaattia. Mahtaako siellä pinaatti kasvaakaan muualla kuin pakastealtaassa... Täällä pinaatti on minulle salaattihyllyn kruununjalokivi, ja sitä myydään isoissa pusseissa pilkkahintaan. Käytän tuoretta pinaattia salaatissa, leivän päällä ja ladon pinaattipedille lähes kaiken mitä kotona kokkaan. Nam! Tätä tulee ikävä.

Iltapäiväkävelyllä

Asuntomme on kerrostalon pohjakerroksessa. Kaikki ikkunamme ovat sisäpihoille, ja oma ikkunani on päällystetty värillisellä kontaktimuovilla, jottei naapuripation mummokolmikko näe sisään. Saadakseni tietää millainen sää ulkona on, joudun astumaan ulos viihtyisälle patiollemme. Kuilumaista patiota ympäröivät joka puolelta korkeat kerrostalot, ja siksi joudun tähyämään korkeuksiin, jotta saan säätilasta jonkinlaisen käsityksen. Kaikeksi onneksi ilma on tammikuun alun jälkeen ollut poikkeuksetta loistava.

Näin tenttien alla jään helposti kotiin homehtumaan koko päiväksi, ja poistun luukustamme vasta pimeän jo tultua. Siksi toisinaan on hyvä lähteä kesken päivän pikku kävelylle, kuten teimme Johanneksen kanssa pari päivää sitten. On vaikeaa uskoa, että on vasta vaihtuu helmikuuksi!

Matkalla yliopistolle valitsen usein reitin, joka kulkee tämän isohkon aloe veran ohi.

Näkymä Ciudad Universitarialta keskustaan päin.


Johannes ja viestinnän tiedekunnan plakaatti.


Viestinnän tiedekunta päihittää jopa valtio-opin tiedekunnan ankeusvertailussa.


Opiskelijalla on kiire pois.


"toisenlainen maailma on mahdollinen" ...huomaa coca-cola -tölkki!


Tuntematon lentävä esine laskeutuu Museo de Américan katolle.


Oikeasti tämä ei ole ufo, vaan Faro de Moncloa (suom. Moncloan majakka). Satametrinen näkötorni on ollut suljettu vuodesta 2005, koska maisemia katsomaan tulleelle yleisölle aiheutui staattisesta sähköstä johtuvia lihaskramppeja.

Porkkanoita

kirjoitettu 29.1.2008, klo 19:37


Tenttiputki lähestyy, ja tällä hetkellä ei ole luentoja. Vietämme lukulomaa, ja olo on vähän kuin ylioppilaskirjoituksia edeltävällä lukulomalla; joka päivä on herättävä lukemaan, eikä kukaan vahdi. Tekee mieli sulkea silmät vielä hetkeksi. Motivaation ylläpitämiseksi tarvitsen joka ilta pienen porkkanan, ja koska en ole ainoa motivaatio-ongelmainen, porkkanaksi on kehitetty yhteistä tekemistä lähes joka illaksi. Usein se yhteinen tekeminen tarkoittaa kollektiivikokkausta, elokuvien katsomista, alennusmyyntikierrosta tai mitä ikinä keksitään. Illanporkkanan ansaitakseen on opiskeltava ahkerasti koko päivä. Viikon sisällä olen nähnyt kolme elokuvaa.

elokuva: Love in the time of cholera ( Rakkautta koleran aikaan), 2008
paikka: Cine Golem (version original subtitulado en español)
juoni: Nuori rakkauden lähettiläs Florentino rakastuu ylhäiseen neitoon ja odottaa vuosikymmenet rakastettunsa aviomiehen kuolemaa. Odotellessaan hän kokeilee kaikenmoisia hempukoita toteuttaakseen rakkauden sanomaa. Dramaattinen komedia / koominen draama.
huomioita: Hahmojen kehitys kaksikymppisistä kahdeksankymppisiksi oli toteutettu perusteellisesti, mutta nenäproteesit ja feikkirypyt pistivät silti silmään. Hauskuus oli paikoin turhan groteskia. Eläytymisvaikeuksia.

arvio: * * * (3 / 5)

elokuva: Atonement (Sovitus), 2007
paikka: Cine Princesa (version original subtitulado en español)
juoni: 13-vuotias Briony järkyttyy isosiskonsa ja tämän rakastetun kuhertelusta pahemman kerran, ja katuu väärää todistustaan loppuelämänsä. Dramaattinen draama.
huomioita: Kontrasti sota-ajan ja englantilaisen yläluokkaisen huvilaelämän välillä on vaikuttava. Taitavat näyttelijät ja intensiivinen tarina vievät mennessään. Voiko rakkaus olla noin vahva, ja voiko 13-vuotiaalle olla niin vaikeaa antaa anteeksi?

arvio: * * * * ½ (4,5 / 5)

elokuva: Blade Runner, 1982
paikka: Simonen koti
juoni: Harrison Ford on hyvis joka sinkoilee lentävällä autolla tuhoamaan robotti-ihmisiä, mutta rakastuu yhteen niistä. Vuoden 1982 utopia / dystopia vuodesta 2019. Saiens fiksön (yök).
huomioita: Innostuimme katsomaan elokuvan, kun geopolitiikan professori mainitsi sen esimerkkinä kulttuurien törmäämisen kuvauksesta. Meitä jäi askarruttamaan mitä opettaja sillä takoitti. Yhdessä kohtauksessa oli kyllä saksaa puhuvia haahuilijoita, ja nuudelikioskien myyjät olivat aasialaisia. Oletin, että elokuva olisi ollut parempi kuin oletin. Oletin väärin. Hereilläpysymisessä oli tekemistä.

arvio: * (1 / 5)

Pakoon vuorille

kirjoitettu 16.1.2008, klo 16:02

Torstaina pidetty esitelmä on ohi. Pulputin oman osuuteni läpi ilman pahoja stipluja, ja olen tyytyväinen, vaikka kokonaisuudesta saatu palaute ei ollutkaan kovin ylentävää (syystä!). Professori sanoi tutustuvansa kirjalliseen osuuteen, jolla meidän on mahdollista korottaa osakkeitamme, mutta pelkään pahoin ettei ainakaan toverini 20-sivuinen copypaste järin lämmitä. Kopiointi on kuulemma täällä arkipäivää, joten kovin järeitä seurauksia tuosta tuskin sukeutuu, jos minkäänlaisia.

Keskimääräistä ahkeramman opiskeluviikon jälkeen lähdimme aamulla Madridin maakuntaa ympäröiville vuorille päiväksi senderoimaan eli vaeltamaan. Vajaan puolentoista tunnin junamatkan päässä Madridin keskustasta luoteeseen sijaitseva Cercedillan kylä on 1200 metrin korkeudessa, ja sieltä lähtee ylemmäs vuorille erilaisia melko hyvin merkittyjä vaellusreittejä. Marraskuussa tutustuimme mahdollisuuksiin parin espanjalaisen aktiivisenderoijan kanssa, ja silloin jatkoimme Cercedillasta vielä vuoristojunalla ylemmäs lumen peittämille alueille, joilla vaelsimme 1900 metrin korkeuteen asti. Tänään otimme iisimmin ja reipas seurueemme urheili vain etelärinteellä.

Kun paikallisjunamme matkustajakunta purkautui aamupäivällä Cercedillan asemalle, oli partiolaisten reippaudesta koituva meteli korvia huumaava. Asemalaiturit olivat niin tukossa, että eteneminen oli hankalaa, ja pelkäsimme päätyvämme luontopoluille satojen pienten ja isompien partiolaisten seurassa. Kookkaille vuorille mahtuu kuitenkin Paco, Diego ja Concha kavereineen, ja saimme nauttia luontoelämyksistä keskenämme. (Terveisiä Kroatian Krka National Parkiin!) Pako pölyisestä Madridista teki hyvää, ja upeassa säässä pitkikset housujen alla olivat liikaa. Eläköön luonto!

Ranskalainen ystävämme on pakannut matkalaukkunsa ja palaa huomenna Pariisiin, mutta päätti vielä lähteä kanssamme katsastamaan Madridin lumisotafasiliteetit. Joiltakin vaihtovuosi päättyy jo. Hei hei Daniela, nähdään pian! (Täytyyhän se toinen matkalaukku tulla hakemaan...)