Viime viikolla pääsin tutustumaan Madridiin uusin silmin, kun Helena lennähti uuteen kotikaupunkiini viettämään laatuaikaa. Maanantaina poimin Hellun kentältä, heitimme laukut kotiin, ja lähdimme viettämään uutta vuotta. Riehakas espanjalais-saksalais-kreikkalais-italialainen seurueemme suuntasi tohinalla kaupungin keskustaan Puerta del Solille, jonne oli kokoontunut väkeä vaihtamaan vuotta. Tungos oli ennennäkemätön ja melko epämiellyttävä. Onnistuimme loppujen lopuksi syömään vaaditut 12 viinirypälettä* suuremmitta vaurioitta, joskin olimme cavasta, shamppanjasta ja siideristä märkiä. Pian paljastui, että seurueestamme kahdelta saksalaiselta oli varastettu lompakko. Toinen näpistyksen uhreista oli illan kotibileiden emäntä, eikä tunnelma noussut vastoinkäymisten myötä enää kovin korkealle. Seuraavana päivänä kävi ilmi kaksi muutakin lompakkovarkautta, joiden uhreja olivat kämppiksieni kaverit. Taskuvarkailla oli onnistunut yö.
* Vuonna 1909 alicantelaiset rypäleviljelijät keksivät myyntiä vauhdittaakseen, että jokaiselle kellonlyömälle tulee syödä yksi rypäle vuoden vaihtuessa. Madridissa lähinnä turistit ja ulkomaalaiset kokoontuvat toteuttaamaan traditiota Puerta del Solille, koska uudenvuodenaatto on espanjalaisille perhejuhla.
Poseerauksen taustana Palacio Real eli kuninkaanlinna sekä Almudenan katedraali (Almudenoja löytyy katedraalin isäksi myös kaduilta harva se päivä)
Egyptistä Madridiin lahjoitettu Templo de Debod ja jotain suomalaistyttöjä
Tuli jälleen todistetuksi, kuinka seimihulluja espanjalaiset ovat. Jokaisen kirkon kupeesta löytyy toinen toistaan massiivisempi ja vilkkuvampi seimi (esp. belén), jota jonotetaan katsomaan.
Uudenvuodenyön takaiskuista huolimatta onnistuimme pitämään hauskaa, ja vuoden ensimmäiset päivät turistoimme ahkerasti. Mielestäni ykköskohde turistille Madridissa on ehkä Reina Sofia -museo, erityisesti Picasson Guernica-maalauksen takia. Guernican kylän pommitusta kuvaava maalaus oli Francon diktatuurin aikana evakossa New Yorkin modernin taiteen museossa MOMAssa, ja vasta Francon kuoltua se siirrettiin Picasson tahdon mukaisesti Espanjaan. Guernica on vaikuttava jo postikorttikoossa, ja luonnollisessa koossaan se on suorastaan tyrmäävä. Guernicaa on väkivallanvastaisen sanomansa takia käytetty (tai vältetty käyttämästä) symbolina monissa yhteyksissä, ja sen poliittinen käyttö tekee siitä yhä kiinnostavamman.
Helenalle Madrid oli kokonaan uusi tuttavuus, muttä myös minulle uutta löytyi:
- Löysimme eläväisen, pieniä mielenkiintoisia ravintoloita pursuilevan kadun (calle Manuela Malasaña) läheltä kotia. Ihme, etten ollut koskaan aiemmin eksynyt tuolle pätkälle!
- Flamenco-esitys laulajan ja kitaristin voimin paljasti, kuinka sydäntäraastavaa andalusialainen tuska voi olla.
- Löysimme uuden alueen Retiro-puiston pohjoispuolelta. Varakkaaseen, minulle melko tuntemattomaan Salamancan kaupunginosaan kuuluva alue metroasemien Serrano, Velazquez ja Goya ympäristössä toi ullanlinnalaiselle kotoisan olon.
Helenan lähdettyä olen viettänyt rokulipäiviä. Huomisaamuna koittaa paluu arkeen, kun ratsastan taas bussilla viityisälle yliopistokampuksellemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti