perjantai 7. maaliskuuta 2008

Vaalihumua

Rakas päiväkirja, anteeksi etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. En voi vedota kiireisiin, koska en ole tehnyt juuri mitään. Palasimme Kanariansaarilta viikko sitten, ja siitä saakka olen jotakuinkin istunut aloillani. Joskus ihminen tarvitsee tyhjää aikaa.

Terveisiä Kanarialta! Kanarialaispuolueen Jesús kehottaa äänestämään tunnuslauseellaan "Puhu kanariaa".


Erikoinen vuorokausirytmini aiheuttaa voimakasta aamu-unisuutta, joka kuuluu muutenkin ominaispiirteisiini vaivaksi asti. Tänään sain itseni hilattua yliopistolle 20 minuuttia myöhässä (klo 11.50) kun kuulin ylemmistä kerroksista arveluttavaa meteliä. Luennolle menon sijaan kipusin kaksi kerrosta ylöspäin, ja löysin vajaan satapäisen, puuroutuvia iskulauseita huutavan ja kattiloita ja paistinpannuja hakkaavan joukkion valtaamasta käytävää ja availemasta luokkien ovia lisää opiskelijoita joukkoonsa houkutellen. Meteli oli korvia huumaava.

Kyseessä oli Bolognan prosessin vastainen mielenosoitus, jonka isoveli Barcelonassa keräsi 5 000-10 000 mielenosoittajaa. El Paisin mukaan Barcelonassa iskulauseena oli ”Olemme opiskelijoita, emme kauppatavaroita”, kun meidän yliopiston käytävällä huudettiin ainakin ”Bolognalle ei tai joo, haluamme itse päättää!” ja ”Toisenlainen yliopisto on mahdollinen!” Kyseessä ei siis ollut ainoastaan Bolognan prosessin vastustaminen, vaan opiskelijoiden ääni halutaan paremmin kuuluviin yliopiston päätöksenteossa.

Kattilansoittajilla oli hyvä meininki ja meteli sai rytmikkyydessään sambakarnevaalin piirteitä. Mielenosoitus päättyi tiedekuntamme auringonpuoleiselle seinämälle, missä juhlittiin iloisesti kollektiivisen kuskussammion äärellä. Itse seurasin tapahtumia sivusta ja poikkesin välillä luennollekin.

Tämän viikon sunnuntaina pidettävät vaalit antavat näkyvyyttä monenmoisille protesteille ja kiristävät olemassaolevia jännitteitä. Käynnissä on eri alojen lakkoja ja mielissä pyörivät edellisten vaalien alla tapahtuneet tuhoisat pommi-iskut. Islamistiterroristeja enemmän pelätään taas Etaa.


kissa ja koira - Zapatero ja Rajoy - PSOE ja PP - vasemmisto ja oikeisto


Espanjassa on kyllä monta puoluetta, mutta kamppailun keskiössä ovat kaksi suurta: hallitseva PSOE (vasemmisto) ja opposition Partido Popular (oikeisto). Tiedekunnalla sais varmaan pahasti nenilleen, jos erehtyisi mainitsemaan äänestävänsä PP:tä. Ulkomaalaisena ei tarvitse ottaa kantaa, ja olenkin lähinnä naureskellut sille, että mielestäni PSOE:n Zapatero (suom. suutari) muistuttaa ulkonäöltään Sauli Niinistöä, kun taas PP:n Rajoy näyttää kuvissa yleensä lupsakalta demarilta risupartoineen. Viimeisessä vaalidebatissa pojilla taisi mennä kravatit sekaisin, kun Rajoy kantoi punaista ja Zapatero sinistä, mikä vain vahvisti mielikuviani siitä, että täällä on aika yks hailee kuka maata johtaa.

Pidän kyllä peukkuja vasemmiston Suutarille kaikin puolin – vastapuolen tyypit menettävät uskottavuutensa rippeet mustamaalaavien tv-mainosten myötä, tai viimeistään 15-vuotiaille suunnattujen nettisivujensa myötä (kaijuttimet päälle, por favor!)


Päivitys 7.3. klo 16.50

Tänään iltapäivällä Baskimaassa vaikuttanut sosialistipoliitikko Isaias Carrasco murhattiin kotinsa edustalle. Ilmiselvänä syyllisenä pidetään terroristijärjestö Etaa. Sekä Rajoy että Zapatero ovat keskeyttäneet vaalikampanjansa, ja nyt odotellaan sunnuntaita toivoen, että tämä huomio riittää Etalle. Valtakunnallisen surun myötä PP:n riemullinen vaalibiisi näyttää poistetun puolueen kampanjasivulta, jota koristaa nyt Etan tuomitseva osanotto suruun. Harmi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä noi nettisivut on aikas mageet! :-D

+ Kannatan muutenkin ehkä PP:tä ainakin nimikirjaimien takia.

Aika hassu toi Bologna-protesti silleen, että tavallaan voi miettiä miten hyvin se muutenkaan käytännössä toimii, esim. oot just maininnut että Espanjassa ei lueta tenttikirjoja paljon ollenkaan, jne. Niin että olipa sitten Bolognaa tai ei, systeemit on aika erilaisia eripuolilla Eurooppaa.

Ulla kirjoitti...

Nää on katsos vasta siirtymässä Bologna-vaiheeseen. Täällä Bolognan vaatimukset on tulkittu niin, että kaikilla kursseilla ruvetaan pian noudatetaan jatkuvan oppimisen käytäntöä (=läsnäolopakko). Luennoista muokataan interaktiivisempia siten, että opiskelijoiden pitää tehdä pieniä esitelmiä ja ryhmätöitä pitkin kurssia. Bologna siis palauttaa espanjanlaiset opiskelijat kouluun sen sijaan että opettaisi lukemaan tenttikirjoja.

En tiedä mitä siellä Bolognassa on päätetty opetuksesta, mutta ainakin Hgin yliopiston ja Complutensen tulkinnat vaikuttavat melko erilaisilta.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vielä käännös PP:n vaalimainoksesta, johon blogissa on linkki. Aika rajua tekstiä, sanoisin...

Viimeisen neljän vuoden ajan Zapatero on pelannut peliään ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella. Hinnat nousevat, työttömuus kasvaa ja kansantalouden tila huononee. Ja mitä tekee hän - ei mitään.

Yksikään sinun ongelmistasi ei ansaitse hänen huomiotaan. Moncloaan (paikallinen Kesäranta) muutettuaan hän on unohtanut paljonko maksaa kuppi kahvia, hänellä ei ole ollut ongelmia maksaa asuntoaan ja hän on unohtanut miten vaikeaa on saada rahat riittämään kuun loppuun asti.

Mutta on asioita, jotka kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.

Anonyymi kirjoitti...

Paska juttu että taas kävi noin. Toivottavasti ei nyt ehdi tulla vielä jotain muuta.

Teidän yliopiston politiikan tutkija Julián Santamaria sanoo tänään Hesarissa, että isku tuskin vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen.