
Espanjalainen elokuva Todos estamos invitados (Meidät kaikki on kutsuttu, vapaa suomennos) sai ensi-iltansa huhtikun alussa Málagan elokuvafestareilla. Elokuva kertoo nuoresta baski-terroristista, joka menettää muistinsa onnettomuudessa. Kun poikapolo ei sitten muista edes omaa nimeään, hänelle käy vaikeaksi ymmärtää omien ja kavereidensa tekojen motiiveja, mikä suomalaiselle elokuvankatsojalle on lähes mahdotonta. Elokuva kertoo myös terrorismin tuomitsevan yliopisto-opettajan piinasta, kun itsenäisen Baskimaan toivot vaanivat häntä jokaisen kulman takana. Aika hitchcockia.
Välillä Todos estamos invitados vaikuttaa vain hyvältä saksalaiselta poliisisarjalta, mutta kokonaisuutena se on hyvä elokuva ja mietityttävä tragedia, jonka päättyessä salillinen elokuvankatsojia puree huulta. Erityisesti elokuva ravistelee täällä, missä joka toisella on henkilökohtaiset siteensä baskeihin. Kuinka paljon tässä on elokuvalisää? Voiko näin tapahtua, ja tapahtuuko näin tänäänkin?
Elokuva on kuvattu Baskimaassa, mutta se ei sijoitu mihinkään todelliseen kaupunkiin, vaan tapahtumapaikat on poimittu eri puolilta maakuntaa. Teatterissa vieressäni istunut mies kuiskaili seuralaiselleen aina tuttujen paikkojen ilmestyessä valkokankaalle: ”Tuossa talossa isäni oli töissä” jne. Olisin antanut pennin sen sedän ajatuksista.
Kun elokuva jättää kertomatta (tai tyhmä vaihtari ei vaan ymmärrä) terrorin kaikkia motiiveja, on vaikea uskoa että Baskimaasta todella löytyy tällaisia eugenschaumaneja ainakin kymmenittäin. Kun heitä kuitenkin on aivan oikeasti olemassa, ei voi kuin ihailla elokuvan tekijöiden rohkeutta.
Tykkään juuri tällaisista elokuvista, joilla on siteensä vallitsevaan todellisuuteen. Todos estamos invitados on kuin dramatisoitu dokumentti, jonka punoksiin ujutettu rakkaustarina tehostaa draamaa. Ilman siteitään todellisuuteen... en tiedä olisiko elokuva jäänyt mieleen. Elämyksenä espanjalaisessa elokuvateatterissa, oikeassa mielentilassa, ehdottomasti viisi tähteä.
***** (5 / 5).
1 kommentti:
Kuulostaa todella kutkuttavalta, ja etenkin "paikan päällä nähtynä" varmasti vaikuttava!
Lähetä kommentti